PALOKAN ILON TOIMINTALINJA TARTUNTOJEN VÄLTTÄMISEKSI
Palokan Ilo on tutustunut hallituksen sekä Voimisteluliiton tekemiin ohjeistuksiin korona viruksen leviämisen välttämiseksi. Palokan Ilossa toimitaan toistaiseksi seuraavasti:
- Tunneilla käsien pesua lisätään. Kädet pestään aina ennen tunnin/harjoituksen alkua sekä päätteeksi.
- Tunneille/harjoituksiin ei osallistuta pienessäkään flunssassa tai vastaavassa. Ohjaajalla/valmentajalla on myös oikeus tarvittaessa poistaa oireileva henkilö.
- Kaikkia riskiryhmiin kuuluvia lapsia, nuoria ja aikuisia kehotetaan välttämään harrastustunneille, treeneihin ja tilaisuuksiin osallistumista. Lasten ja nuorten osalta huoltajilla on oikeus tehdä omia päätöksiä lapsen osallistumisesta treeneihin, myös kilpailu- ja valmennuspuolella.
- Maksujen palauttamista voi pyytää seuralta lääkärintodistuksella (sairastumiset yli 3 viikkoa ja riskiryhmäläiset)
- Palokan Ilon kaikki tapahtumat (kisakatselmus, kevätnäytös, JV kilpailut) on peruttu toistaiseksi. Myös kaikki Voimisteluliiton kilpailut on peruttu.
- Suosittelemme myös seuraamaan aktiivisesti seuran viestintää mahdollisten lyhyen aikataulun tunti-/harjoitusperuutusten ja uusien ohjeistuksien varalta
- Mikäli seuran tunneille/harjoituksiin osallistuvalla henkilöllä todetaan COVID-19 virus, pyydetään olemaan seuraan yhteydessä välittömästi mahdollisten altistuneiden selvittämiseksi.