Palokan Ilo, voimistelu ja liikunta Ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään keskiviikkona 3.6.2020 klo 17.00 seuran toimistolla (Keski-Palokan vanha puukoulu, Saarijärventie 58, 40720 Palokka) Asialista 1. Kokouksen
Koronaviruksen takia emme pääse treenaamaan ryhmässä, mutta se ei pysäytä meitä! Olemme tuottaneet harrastajillemme materiaalia kotijumppaan. Tällä hetkellä sivuilta löytyy BaILO sekä huoltamo. Tulossa on
Palokan Ilon kaikki toiminta on päätetty laittaa toistaiseksi tauolle yleisen ohjeistuksen vuoksi, jotta COVID-19 viruksen leviämistä voidaan lieventää. Tiedotamme heti, kun toimintaa pystytään jatkamaan. Aikuisten
Palokan Ilo on tutustunut hallituksen sekä Voimisteluliiton tekemiin ohjeistuksiin korona viruksen leviämisen välttämiseksi. Palokan Ilossa toimitaan toistaiseksi seuraavasti: Tunneilla käsien pesua lisätään. Kädet pestään aina
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous oli kutsuttu koolle 25.3. Koronaepidemian takia kokous siirretään eteenpäin. Uusi ajankohta ilmoitetaan sääntöjen mukaisesti vähintään kahdeksan vuorokautta aikaisemmin. Tervetuloa sääntömääräiseen kevätkokoukseen. Ajankohdasta
Huhtikuussa alkaa loppukevään kursseja, Hathajooga, Aikuisten akrobatia ja Juoksukoulu kestävät toukokuun loppuun. Ilmoittaudu mukaan ja varmista paikkasi! Kursseista rajattomalla kortilla aina -30%.
Viikolla 9 on vielä 11 viikkoa aikuisliikunnan kevätkautta jäljellä. Loppukauden alehinta astuu voimaan ja rajattoman kortin saa edullisesti 80/70€. Jos ilmoittaudut keralla kahdelle kaudelle, säästät