Telinevoimistelu

Telinevoimistelu on monipuolinen ja perinteikäs olympialaji.

Telinevoimistelu kehittää mm. nopeutta, kimmoisuutta, ketteryyttä, liiketajua, lihaskuntoa, liikkuvuutta, tasapainoa, esiintymistaitoa ja rohkeutta. Säännöllisissä harjoituksissa lapsi oppii ryhmässä toimimista ja muiden huomioimista, mistä on hänelle hyötyä läpi elämän.

Telinevoimistelua pidetään monipuolisuutensa vuoksi eniten motoriikkaa kehittävänä liikuntamuotona ja hyvänä perustana kaikille lajeille.

Tunneilla opetellaan telinevoimistelun perusteita ja monenlaisia temppuja. Telinevoimistelutunneilla liikutaan myös monipuolisia liikuntaleikkejä hyödyntäen ja temppuratojen avulla. Käytössä ovat trampoliini, renkaat, rekki, köydet sekä puolapuut. Tunneilla edetään osallistujien tason mukaisesti.

Varsinaisten telineiden lisäksi telinevoimistelijat harjoittelevat mm. trampoliinilla. Olennaisena osana telinevoimisteluharjoituksiin kuuluvat voima- ja tasapainoharjoitukset sekä venyttely. Voimistelijat harjoittelevat myös puolapuilla, erilaisilla penkeillä ja kiipeilevät köysissä.

 

toimisto(at)palokanilo.fi