Marika Virtanen
Marika Virtanen
Toimin Palokan Ilossa nykyisin toiminnanjohtajana yhdessä Mirvan kanssa. Työtehtäviini kuuluu kilpa ja valmennustoiminta sekä seuran kaikki talousasiat. Toimin valmentajien ja seuratyöntekijiden esimiehenä. Seuran taloudesta vastaan yhdessä Nellyn kanssa.
Lisäksi valmennan tällä hetkellä ILOssa tanssin Team Fenella-joukkuetta.
Seurassa olen ollut mukana jo pienenä itse harrastajana lasten ja nuorten harrasteryhmissä. Kun tuolloin vielä Palokassa ei ollut tarjolla kilparyhmää, siirryin Vaajakoskelle showtanssiryhmään. Myöhemmin hain ohjaajaksi Palokan Iloon ja tämän myötä päädyin vuonna 2011 myös johtokuntaan sihteeriksi. Ehdin toimia johtokunnassa myös rahastonhoitajana ennen, kuin siirryin vuonna 2015 seuratyöntekijäksi seuraan, ensin vain 8 tunnin viikkotyöajalla. Tänä aikana, jonka olen seurassa ollut mukana, on seuran toimita kasvanut huimasti. Ja näin myös työtehtäväni ovat lisääntyneet niin paljon, että nykyisin olen kokopäiväinen työntekijä seurassa.
Samaan aikaan kun aloitin johtokunnassa valmistuin taloushallinnon merkonomiksi ja näin oli luontevaa, että aloitin hoitamaan kaikkia seuran talousasioita. Merkonomi opintojen jälkeen pääsin opiskelemaan Jyväskylän Yliopiston Kauppakorkeakouluun yrityksen taloustieteitä pääaineena johtaminen. Seuratyö ja voimistelumaailma vei kuitenkin minut mukanaan ja yliopisto opiskelu jäi kesken.
Olen kouluttautunut Voimisteluliiton koulutuksissa sekä tanssin, tanssillisen voimistelun, joukkuevoimistelun ja rytmisen voimistelun tuomariksi ja valmentajaksi. Olen suorittanut voimisteluvalmentajan jatkokoulutuksen (taso 2) ja Voimisteluliiton valmennusjohdon koulutuksen. Parhaillaan suoritan oppisopimuksella valmennuksen erikoisammattitutkintoa Varalassa/Kisakalliossa.
Seuratyön monipuolisuus on vienyt minut mukanaan! Työpäiviini kuuluu paljon mm. esimiestyötä, ryhmien ja joukkueiden toiminnan koordinointia, markkinointia, valmentamista, asiakaspalvelua.. Pidän näistä kaikista tehtävistä!
Minuun voi olla yhteydessä sähköpostitse marika[at]palokanilo.fi tai puhelimitse 050 382 6063. Parhaiten minut tavoittaa viestillä.

Moikka!
Olen toimistokoira Mei-Mei. Minua kutsutaan yleensä Memeksi. Minä olen 4-vuotias toyvillakoira. Olen usein mamman mukana toimistolla. Tykkään ihmisistä ja otan vastaan mielelläni rapsutukset jokaiselta kävijältä!