TUNTIKUVAUKSET

Alle 3v.
Vauvajumppa
Ikä: n. 3kk-1v.
Vauvajumppa on lapsen ja vanhemman ensimmäinen yhteinen harrastus. Mukaan voi tulla äidin jälkitarkastuksen jälkeen. Tunnilla huomioidaan turvallisesti sekä vanhemman, että vauvan liikkuminen, lorutellaan ja tutustutaan. Erityishuomio lantionpohjaan, palautumiseen ja hyvään ergonomiaan. ILO-hallilla voi tunnin päätteeksi rauhassa jäädä kahvittelemaan, ruokkimaan ja huoltamaan sekä lapset, että aikuiset.
UUTUUS! Taaperojumppa*
Ikä: 1-3v.
Taaperojumpassa lapsi ja vanhemmat oppivat uusia temppuja, kiipeilyä, akroilua, kehonhallintaa ja perusmotorisia taitoja.
UUTUUS! Kiertoharjoittelu*
Ikä: 0-90v.
Aikuisten ryhmäliikunnan kalenterissa kiertoharjoittelu 0-90-vuotiaille. Lapset voivat olla mukana aikuisten tunnilla, joka on päiväsaikaan ILO-hallilla.
Voimistelu ja tanssi esivalmennus, Camille
Ikä: 2-3v.
Harjoitukset: 1 krt./vko, 45min.
Voimistelun/tanssin alkeet - ryhmät ovat hyvä startti lapsen harrastukselle. Ryhmässä harjoitellaan voimistelun ja tanssin perustaitoja leikkien varjolla, samalla tutustuen eri voimistelu- ja tanssilajeihin. Ryhmä esiintyy seuran joulu- ja kevätnäytöksissä. Alkeet ryhmän jälkeen on mahdollista siirtyä seuran kilpa- ja valmennusryhmiin tai harrasteryhmiin.
*Toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön seuratuella
3-4v.
Akrobatiavoimistelu
Harjoitukset: 1 krt./vko, 45min.
Akrobatiavoimistelun harrasteryhmissä pääset tutustumaan lajiin ja oppimaan lajin perustaitoja. Akro kehittää erityisesti tasapaino, voimaa sekä liikkuvuutta ja koordinaatiokykyä. Ryhmässä harjoitellaan akroa yksin, pareittain ja ryhmissä pelejä ja leikkejä unohtamatta. Jokainen otetaan yksilönä huomioon, oman ikä/taitotasonsa kanssa huomioon.
NinjaGym
Harjoitukset: 1 krt./vko, 45min.
NinjaGym on niin tytöille kuin pojille suunniteltu hauska liikuntamuoto, jossa harjoitellaan ilman tulospaineita yhdistäen telinevoimistelun ja parkourin. Lapset pääsevät turvallisissa olosuhteissa temppuilemaan koulutettujen ohjaajien avustamina. Tunneilla on vähemmän jonotusta ja enemmän tekemistä, sisältäen alkulämmittelyn, temppuilun sekä loppuvenytykset. Ninjagym -tunnit voivat olla lapsen ensimmäinen kosketus voimisteluun.
UUTUUS! Temppuilu
Harjoitukset: 1 krt./vko, 45min.
Tunneilla liikutaan monipuolisilla tavoilla, kuten innostavia liikuntaleikkejä käyttäen ja temppuratojen avulla. Jumpassa opetellaan erilaisia temppuja ja telinevoimistelun alkeita, esimerkiksi kuperkeikan, sillan ja käsilläseisonnan alkeita. Temppuiluryhmässä lapset pääsevät hyödyntämään minitrampoliinin, puolapuiden, köysien ja renkaiden tuomat liikuntamahdollisuudet.
Satubaletti
Harjoitukset: 1 krt./vko, 45min.
Ryhmässä harjoitellaan baletin perusteita leikkien ja satujen siivittämänä. Sopii hyvin myös voimistelu- ja tanssilajien pohjaksi/tukilajiksi.
Satutanssi
Harjoitukset: 1 krt./vko, 45min.
Tunneilla sukelletaan satujen ja tarinoiden maailmaan ja tanssitaan ja liikutaan niiden kautta. Satutanssissa keskitytään ensisijaisesti tanssin riemuun. Tunneilla harjoitellaan tanssin alkeita leikin ja mielikuvituksen avulla.
Voimistelu ja tanssi esivalmennus, Cristal
Ikä: 4-6v
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Voimistelun/tanssin alkeet - ryhmät ovat hyvä startti lapsen harrastukselle. Ryhmässä harjoitellaan voimistelun ja tanssin perustaitoja leikkien varjolla, samalla tutustuen eri voimistelu- ja tanssilajeihin. Ryhmä esiintyy seuran joulu- ja kevätnäytöksissä. Alkeet ryhmän jälkeen on mahdollista siirtyä seuran kilpa- ja valmennusryhmiin tai harrasteryhmiin.
5-6v.
Akrobatiavoimistelu
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Akrobatiavoimistelun harrasteryhmissä pääset tutustumaan lajiin ja oppimaan lajin perustaitoja. Akro kehittää erityisesti tasapaino, voimaa sekä liikkuvuutta ja koordinaatiokykyä. Ryhmässä harjoitellaan akroa yksin, pareittain ja ryhmissä pelejä ja leikkejä unohtamatta. Akroryhmissä on monen ikäisiä harrastajia, sillä akrossa tarvitaan lyhempiä nostettavaksi ja pidempiä nostajiksi. Jokainen otetaan yksilönä huomioon, oman ikä/taitotasonsa kanssa huomioon.
Baletti
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Ryhmässä harjoitellaan baletin perusteita leikkien ja satujen siivittämänä. Sopii hyvin myös voimistelu- ja tanssilajien pohjaksi/tukilajiksi.
UUTUUS! Dance 4 Fun
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Dance4Fun-tunneilla kokeillaan eri tanssilajeja leikkejä ja pelejä unohtamatta.
Dance 4 Fun sopii kaikille sukupuoleen, taustaan tai tanssikokemukseen katsomatta – sisällä saleissa ja ulkona auringossa, yksin ja yhdessä.
Voimisteluliiton konsepti Dance 4 Fun, on lapsille ja nuorille suunnattu monipuolinen tanssiharrastus, jossa liikkeet maustetaan eri tanssityylein. Tunneilla tanssi yhdistää luovuuden, motoriikan ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelun. Tarkoituksena on liikkua mahdollisimman paljon, välttäen turhaa seisoskelua ja odottelua.
Dance 4 Fun -tunneilla harjoitellaan koreografioita ja ilmaisua. Halutessaan, ryhmä voi esiintyä myös seuran omissa näytöksissä. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen tanssija löytää oman tapansa liikkua ja nauttia siitä.
NinjaGym
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
NinjaGym on niin tytöille kuin pojille suunniteltu hauska liikuntamuoto, jossa harjoitellaan ilman tulospaineita yhdistäen telinevoimistelun ja parkourin. Lapset pääsevät turvallisissa olosuhteissa temppuilemaan koulutettujen ohjaajien avustamina. Tunneilla on vähemmän jonotusta ja enemmän tekemistä, sisältäen alkulämmittelyn, temppuilun sekä loppuvenytykset. Ninjagym -tunnit voivat olla lapsen ensimmäinen kosketus voimisteluun.
UUTUUS! Temppuilu
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Tunneilla liikutaan monipuolisilla tavoilla, kuten innostavia liikuntaleikkejä käyttäen ja temppuratojen avulla. Jumpassa opetellaan erilaisia temppuja ja telinevoimistelun alkeita, esimerkiksi kuperkeikan, sillan ja käsilläseisonnan alkeita. Temppuiluryhmässä lapset pääsevät hyödyntämään minitrampoliinin, puolapuiden, köysien ja renkaiden tuomat liikuntamahdollisuudet.
Voimistelu ja tanssi esivalmennus, Cristal
Ikä: 4-6v
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Voimistelun/tanssin alkeet - ryhmät ovat hyvä startti lapsen harrastukselle. Ryhmässä harjoitellaan voimistelun ja tanssin perustaitoja leikkien varjolla, samalla tutustuen eri voimistelu- ja tanssilajeihin. Ryhmä esiintyy seuran joulu- ja kevätnäytöksissä. Alkeet ryhmän jälkeen on mahdollista siirtyä seuran kilpa- ja valmennusryhmiin tai harrasteryhmiin.
7-8v.
Akrobatiavoimistelu
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Akrobatiavoimistelun harrasteryhmissä pääset tutustumaan lajiin ja oppimaan lajin perustaitoja. Akro kehittää erityisesti tasapaino, voimaa sekä liikkuvuutta ja koordinaatiokykyä. Ryhmässä harjoitellaan akroa yksin, pareittain ja ryhmissä pelejä ja leikkejä unohtamatta. Akroryhmissä on monen ikäisiä harrastajia, sillä akrossa tarvitaan lyhempiä nostettavaksi ja pidempiä nostajiksi. Jokainen otetaan yksilönä huomioon, oman ikä/taitotasonsa kanssa huomioon.
UUTUUS! Dance 4 Fun
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Dance4Fun-tunneilla kokeillaan eri tanssilajeja leikkejä ja pelejä unohtamatta.
Dance 4 Fun sopii kaikille sukupuoleen, taustaan tai tanssikokemukseen katsomatta – sisällä saleissa ja ulkona auringossa, yksin ja yhdessä.
Voimisteluliiton konsepti Dance 4 Fun, on lapsille ja nuorille suunnattu monipuolinen tanssiharrastus, jossa liikkeet maustetaan eri tanssityylein. Tunneilla tanssi yhdistää luovuuden, motoriikan ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelun. Tarkoituksena on liikkua mahdollisimman paljon, välttäen turhaa seisoskelua ja odottelua.
Dance 4 Fun -tunneilla harjoitellaan koreografioita ja ilmaisua. Halutessaan, ryhmä voi esiintyä myös seuran omissa näytöksissä. Tärkeintä kuitenkin on, että jokainen tanssija löytää oman tapansa liikkua ja nauttia siitä.
FreeGym
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Freegym on lapsille ja nuorille suunnattu harrastus, joka rikkoo perinteisen voimistelun rajoja. Freegymiä voi harrastaa yksin tai yhdessä kaverin kanssa ikään, taustaan tai kokemukseen katsomatta, sisällä saleissa ja ulkona. Freegymissä yhdistyvät voimistelu, voimaharjoittelu, voltit ja parkour. Tärkeintä on erilaisten taitojen ja temppujen opettelu - kilpailujärjestelmät ja niiden vaatimukset on tässä lajissa unohdettu.
Telinevoimistelu
Harjoitukset: 1 krt./vko, 60min.
Telinevoimistelu kehittää mm. nopeutta, kimmoisuutta, ketteryyttä, liiketajua, lihaskuntoa, liikkuvuutta, tasapainoa, esiintymistaitoa ja rohkeutta. Säännöllisissä harjoituksissa lapsi oppii ryhmässä toimimista ja muiden huomioimista, mistä on hänelle hyötyä läpi elämän. Telinevoimistelua pidetään monipuolisuutensa vuoksi eniten motoriikkaa kehittävänä liikuntamuotona ja hyvänä perustana kaikille lajeille.
Tunneilla opetellaan telinevoimistelun perusteita ja monenlaisia temppuja. Telinevoimistelu tunneilla liikutaan myös monipuolisia liikuntaleikkejä hyödyntäen ja temppuratojen avulla. Käytössä ovat trampoliini, renkaat, rekki, köydet sekä puolapuut. Tunneilla edetään osallistujien tason mukaisesti. Varsinaisten telineiden lisäksi telinevoimistelijat harjoittelevat mm. trampoliinilla. Olennaisena osana telinevoimisteluharjoituksiin kuuluvat voima- ja tasapainoharjoitukset sekä venyttely. Voimistelijat harjoittelevat myös puolapuilla, erilaisilla penkeillä ja kiipeilevät köysissä.
yli 9v.