Roosa Hytönen

Toimin Palokan Ilossa toimistotyöntekijänä, sekä valmentajana. Työtehtäviäni toimistolla ovat pääosin laskutus, kirjanpito ja asiakaspalvelu. Valmentajana toimin seuramme joukkuevoimistelujoukkueille Celestelle ja Caramellalle.  ­­­­

Itse olen harrastanut joukkuevoimistelua 9 vuoden ajan ja sen ohella ehdin harrastaa myös kilpa-aerobicciä, sekä tanssia. Aloitin ensin apuvalmentamisen jo oman harrastukseni lomassa 15-vuotiaana ja myöhemmin siirryin valmentajan rooliin.

Olen toiminut valmentajana jo pian kuusi vuotta, ja Palokan Ilolle tulin syksyllä 2021. Tänä syksynä aloitin myös toimistotyöt ja näin ollen aloitin kokoaikaisena työntekijänä. Olen käynyt voimisteluliiton ensimmäisen tason koulutuksen ja lisäksi olen kouluttautunut joukkuevoimistelun 3-luokan tuomariksi.

Seuratyössä yleisesti ottaen parasta on monipuoliset työtehtävät ja päivien vaihtelevuus. Valmentamisessa minua motivoi yhdessä onnistuminen ja se, kun näkee valmennettavien kehittyvän ja onnistuvan tavoitteissaan. Pidän myös työn haastavuudesta ja siitä, kuinka saan edelleen olla paljon tekemisessä itselle tärkeäksi muodostuneen lajin kanssa.